Onko Chilen protestit merkki pieleen menneestä oikeistopolitiikasta?

Published: Nov. 5, 2019, 11:15 a.m.

Chilessä on Etelä-Amerikan suurimmat tuloerot. Vaikka Chilen talous on kasvanut, vain pieni osa väeöstöstä on päässyt nauttimaan kasvun hedelmistä. Studiossa diplomaatti Tapani Brotherus ja puhelimessa Chilestä tutkija Auli Leskinen. Toimittajana Linda Pelkonen. Brotherus toimi Suomen suurlähetystössä väliaikaisena asiainhoitajana vuonna 1973 kun maassa tapahtui väkivaltainen vallankkaappaus, ja Augusto Pinochet joukkoineen syrjäytti presidentti Salvador Allenden. Pinochet otti neuvoja Chicagon koulukuntaan kuuluvalta Milton Friedmanilta. Chilessä yksityistettiin Pinochetin johdolla terveydenhuolto, eläkejärjestelmä ja koulutusta kovalla kädellä. Leskisen mukaan Pinochetin perintö näkyy Chilessä nykyäänkin, koska Pinochetin jälkeiset hallitukset eivät ole pystyneet tekemään kaivattuja muutoksia yhteiskunnassa. "Tämä Chilen uusliberalistinen talousmalli on aivan sama, jonka Pinochet tänne istutti," Leskinen toteaa. "Pinochetin haamut taitavat leijailla Chilen yllä, mutta täyttä alibia se ei anna Chilen parlamentille kuitenkaan", Brotherus arvioi.